Siirry pääsisältöön

Salomoninkakadut

Cato

Salomoninkakadu
(Cacatua ducorpsii)

Salomoninkakadu on pienikokoinen kakadulaji, joka on kotoisin Salomonsaarilta, Australian pohjoispuolelta, missä ne elävät parvissa sateisilla metsäalueilla. Kakadu kasvaa noin kolmenkymmenen senttimetrin mittaiseksi. ja onkin suurista kakaduista pienimpiä (300-450g). Väriltään se on puhtaan valkoinen ja siinä on pinkin ja kullan vivahteita.
Salomoninkakadun ruokavalion tulee olla vähärasvainen ja se koostuukin pääsääntöisesti tuoreruoista sekä pelleteistä ja vähäisissä määrin vähärasvaisista siemensekoituksista.

Curi ja Cato tulivat luokseni kesäkuussa 2018. Salomoninkakadua ei tavata usein Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassakin yksilöiden löytäminen on kiven alla. Loppuvuodesta 2017 aloin jälleen miettimään isomman lemmikkilinun hankkimista, ja päädyin Salomoninkakaduun. Aloin etsimään kasvattajaa vain huomatakseni, ettei tehtävä ollut kovinkaan helppo. Suomessa kyseistä lintua oli tiettävästi vain yksi ja pohjoismaissa satunnaisia yksilöitä. 
Etsittyäni tuloksetta kasvattajaa internetistä päädyin kysäisemään asiaa eräältä harrastajalta, joka neuvoikin minut tuntemansa kasvattajan puheille. Kasvattaja oli ensin hieman vastahakoinen antamaan tietoja poikasista niiden ollessa silloin vielä todella pieniä ja aikaa luovutusikään vielä kuukausia. Viesti viestiltä luottamus kuitenkin kasvoi ja kasvattaja osoittautuikin lopulta erittäin avuliaaksi ja ystävälliseksi. 
Poikasten vartuttua luovutusikään kesällä 2018, lennätti kasvattaja ne suoraan Suomeen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kasvattaja suostui myös käyttämään lintuja vaadittavassa tarkastuksessa eläinlääkärillä ja hoiti lähes kaikki lintujen matkustamiseen liittyvät toimet lentokoneeseen asti. Oikeastaan jouduin vain noutamaan linnut itse lentokentältä kotiini.

Cato
Syntynyt: 2018/Saksa
Kasvattaja: Joerg Seibert
Sukupuoli: Naaras   
Väri: Normaali

Kommentit